perjantai 25. kesäkuuta 2021

Marusta tuli Suomen hyppyvalio

 Monta kertaa on tämä meidän kolmas nolla rata hyppyradalta ollut lähellä, mutta ei vain ole onnistunut, kunnes nyt vihdoin Ylöjärvellä Jari Helinin radalla onnistuimme ja Marusta tuli FI AVA-H!

Ei se rata meidän paras ollut, sillä minä ohjasin todella huonosti, mutta onneksi Maru pelasti monta tilannetta ja maaliin päästiin puhtaalla radalla. Onneksi tässä lajissa ei jaeta tyylipisteitä!
Olin siis jo toisen esteen jälkeen myöhässä ohjauksessa ja ilmeisesti en ollut itse valmistautunut tarpeeksi lämpimän päivän kisoihin ja lämpö pehmensi päätäni...

Onneksi päästiin sitten viikon päästä uudestaan saman tuomarin radoille Porissa ja onnistuimme tekemään hienon nolla radan hyppyradalla ja voitolla. Aksaradoilla onnistuinkin sitten itse mokaamaan toisen radan ja Maru otti vitosen keinulta ja uusittiin se.


Pientä paniikkia tässä oli myös sitten kaiken kivan jälkeen ilmassa, kun Porin kisojen jälkeisenä aamuna Maru liikkui epäpuhtaasti ja jopa vähän ontui oikeaa etujalkaansa. 

Onneksi kyseessä ei ollut kuin jotain lihasperäistä ja Maru vaikuttaa taas olevan kunnossa. Tampereen kisat jätin välistä, kun en uskaltanut ennen osteopaatin käsittelyä lähteä kisaamaan, ettei sitten vain tilanne mene pahemmaksi, mutta osteopaatti antoi luvan jatkaa agilitya ilman suurempia sairaslomia. 

_____________________________________________________________

Mainitaan tähän perään myösm että Arsi on sopeutunut oikein hienosti laumaan! Reipas ja hieno poika, joka on saanut meidät kaikki hurmattua. 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kolmen koiran lauma ja viime vuoden saavutuksia

Vihdoin pitkä odotus palkittiin, kun sain hake koiranpennun kotiin, eli nyt laumani koostuu kolmesta australiankelpiestä ja uusin tulokas on pieni blakc&tan värinen poika, joka sai kutsumanimekseen Arsi!

 ______________________________________________


Kerron tässä samalla myös, että kuinka hieno viime vuosi minulle ja koirilleni oli!

Rillasta tuli vuoden 2020 rotuyhdistyksen (SBCAK) Tokoalokas australiankelpie sija1.
Ja oman seuramme (RKS) vuoden 2020 Tokotulokas sija1. ja Tokokoira sija1.!

Rilla siis suoritti kolmella alo-luokan tokokokeella TK1 tunnuksen.

 

Maru oli oman seuramme (RKS) Vuoden 2020 paras pikkumaksi sija1.,
lisäksi rotuyhdistyksen vuoden 2020 agilitykoira australiankelpie kilpailussa Maru sijoittui 4.!

Maru siis nousi viime vuoden aikana 2-lk:sta 3lk ja siitä tuli Suomen Agilityvalio ja saimme kaksi hyppy-sertiä.