tiistai 25. syyskuuta 2018

Ennin selkä

Tämän vuoden keväällä Enni kipuili pienen hetken vähän samantyylisesti kuin Taika, eli epäilin selän olevan kipeä. Hieroja kävi Ennin käsittelemässä ja kipuilu loppui.
Koko kesän sitten pidemmillä lenkeillä olen huomannut, että varsinkin asfaltilla, Ennin häntä alkaa jossain vaiheessa roikkumaan. Ja normaalisti Ennin häntä on kippuralla, lähtee melkein toista kierrosta tekemään.

Päätin seurailla Enni sitten vain ja uudestaan kunnollisia kipuoireita, kuten vinkumista ja liikkeen välttämistä ei ilmennyt. Tässä loppukesästä sitten huomasin, että Enni oli enemmän jumissa ja käveli vallan peitsaamalla (niin kuin Taika teki, kun oli todella kipeä ja tarvitsi hierojaa).

Hieroja tuli sitten eräänä päivänä käsittelemään Enniä ja totesi, että on vähän samantyylisiä viitteitä, mitä aikanaan Taikalla oli ja hän suositteli Ennin kuvaamista, ennen kuin jatketaan hieromista.
Pelonsekaisin tuntein sitten varasin aikaa Ennille röntgeniin ja olin täysin valmistunut saamaan Ennille spondyloosi lausunnon, mutta kuvasta ei eläinlääkäri osannut sanoa oikein mitään. Siisti selkä kuulemma, mutta kuvat lähetettiin varmuudeksi vielä ortopedille lausuttavaksi.

Odotellessa lausuntoa kuvista, näytin niitä muutamalle koirien rangasta jotain ymmärtäville ja pieniä epäilyä nikamavälikaventumasta tuli ilmi ja melkein kaikki mainitsivat välilevy ongelmat, joita ei röntgenissä näy.

Tänään nyt sitten sain vihdoin ortopedin lausunnon:

"LS-välissä (tämä siis viimeisen lannerangan nikaman ja ensimmäisen häntänikaman väli) näyttäisi olevan lisääntynyttä tiiviyttä - voi olla rakenteiden summaation aiheuttamaa harhaa tai todellista välilevyongelmaa. 
Lisäksi L4-7 (lannerangan nikamia) välit vaikuttavat kapeilta, mikä myös voi olla projektion aiheuttamaa harhaa tai todelliseen välilevyongelmaan liittyvää. Rintarangan alueella en näe kipuoiretta selittävää. 
Varmuuden asialle saa ainoastaan CT- tai magneettikuvauksella."

En nyt ainakaan toistaiseksi aio Enniä viedä magneettikuville, koska kyseessä kuitenkin jo 7v koira, jonka kanssa agility harrastuskin on jäänyt vain pariin kisastarttiin vuodessa. Joten jatketaan oireiden mukaan, ei enää pitkiä lenkkejä asfaltilla ja agility jää kokonaan pois.

Toivottavasti Enni pystyy selkänsä kanssa elämään pitkän loppuelämän, sillä harmittaa jo valmiiksi tämä tilanne, että minulla on ollut nyt 3 villakoiraa, joista kahdella on selässä häikkää ja kaksi kuoli jo 9 vuotiaina…
Olisi se ihan kivaa saada yksi koira elämään ”vanhaksi”, että pääsisi nauttimaan siitäkin ajasta. Nyt olevan saanut seurata tuota koiravanhuksen elämää vain sivusta, kun kavereilla on iäkkäitä koiria.

Toivottavasti tulevaisuudessa villakoiriltakin aletaan kuvaamaan enemmän luustoa, sillä joko minulla on vain todella huono tuuri käynyt villakoirieni kanssa, tai niillä on oikeasti myös siellä selässä jotain häikkää…
Itse ainakin olen sen päätöksen tehnyt, että jos itse teetän vielä jollain koirallani pennut, niin teetän ehdottomasti mahdollisimman laajat terveystutkimukset (silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selän ja nyt on myös tuo sydäntutkimus alkanut nostaa enemmän päätään ja sitäkin alan vakavissani miettimään). Vaikka tieto lisää tuskaa ja tutkimalla löydetään aina lisää sairauksia, niin jalostuksella pystytään useisiin löydöksiin kuitenkin ajan kanssa puuttumaan ja tilannetta parantamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti