Koko viikonlopusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka kaikki radat
eivät todellakaan onnistuneet ja yksittäisillä radoilla joku yksi este jäi tosi paljon harmittamaan. Esimerkiksi yksi rima tippui, Rilla jätti viimeisen keppivälin
pujottelematta tai Rilla tuli pituuden sivusta ulos, muuten radat olivat
tosiaan hienoja, mutta nämä yksittäiset kohdat pilasivat tietysti tuloksen.
Hieman tarvitsi taas yrittää muistuttaa itselle, että tähän
harrastukseen kuuluu se, että läheskään aina ei voita, vaikka radat olisivatkin
hienoja.
Ilmoitin muuten myös Ennin kahdelle agilityradalle,
perjantaina yhdelle ja lauantaina yhdelle. On se Enni vaan tapaus! Perjantaina
rata meni ihan kivasti, mitä nyt muistaakseni muutamia kieltoja ja tietysti
yliaikaa. Lauantain rata meni muuten hyvin, mutta minä arvioin Ennin vauhdin
väärin ja ohjasin sen suoraan takakiertoon, vaikka ei olisi pitänyt – hylätty siis,
vaikka tosiaan koiran vika ei missään nimessä ollut.
Ennillä tosiaan kun on tapana välillä hidastella ja sainkin
lauantaina radan alussa hoputtaa Enniä liikkeelle, mutta sitten se yhtäkkiä
päättikin laittaa kaasun pohjaan ja tuli niin nopeasti ulos putkesta, että en
kerennyt tosiaan tekemään persjättöä ja siirtymään pois koiran linjan päältä.
No onneksi minulla ei ole Ennin kanssa enää mitään
tavoitteita ja hyvä mieli jäi molemmille, kunhan nyt vaan huvikseni ilmoitin.
Enni selvästi kyllä nautti radalle pääsystä pitkästä aikaa, sillä emme ole edes
treenanneet tämän vuoden puolella, mutta en usko että se enää nauttisi samasta
kisa tahdista, mitä meillä on Rillan kanssa.
Ja sankarimme Maru, sai olla maskottina mukana tietysti koko
viikonlopun. Maru on kyllä ihan ihmeellinen, siellä se autossa häkissä odotteli
rauhallisena, mitä nyt välillä käytiin kävelyllä ja välillä pyörähtämässä
kisapaikalla. Maru oli aina reippaana tulossa ulos häkistä ja aina reippaana
menossa häkkiin.
Kisapaikalla kaikki on vaan niin kivaa ja mitä isompi
kaveri, niin sen parempi. Itsesuojeluvaistoa Marulla ei selvästi ole yhtään,
sillä vaikka aikuinen iso koira kuinka murisee hampaat irvessä, yrittää Maru
päästä tervehtimään ja kertomaan olevansa vain pieni, viaton ja kaikkia
rakastava pentu.
Ja saatiin me sitten ensimmäinen maitokulmahammas irti!?
Minusta ne kulmahampaat eivät edes ole vielä heiluneet, mutta niin se hammas
vain yhtäkkiä kesken vetoleikin irtosi, verta vuotaen ja Marun reaktiosta
päätellen kyllä taisi sattuakin. Hammas kyllä näytti samanlaiselta, mitä
kaikkien muiden koirieni lähteneet maitokulmurit, mutta minusta tämä 18-19vk
ikäisellä liian aikaista…? Marulla on kyllä tapana lenkillä purra Ennin ja
Rillan pantoja, joten on mahdollista että kulmuri on jo toisen pannan alle
jäänyt jossain vaiheessa vähän jumiin ja siksi nyt lähti leikkiessä niin
helposti.
Noo, onneksi verenvuoto tyrehtyi aika nopeasti ja Maru
on syönyt puruluita kokoajan ihan entiseen tahtiin, ei siis ainakaan nyt
haittaa pentua mitenkään. Täytyy nyt vain odotella ja katsoa, että millainen
pysyvä kulmuri sieltä sitten kasvaa...