maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kolmen koiran lauma

Vihdoin kamalan pitkältä tuntunut odotus palkittiin ja sain tänään hakea kotiin toisen kelpien!

Meillä asuu nyt myös Maru, joka on Rillan puolisiskon (sama isä kuin Rillalla) pentu. Nyt sitten alkaa ah niin ihana pissa ja kakka ralli ja pienen tavoille opettaminen. Rilla ja Enni ovat ottaneet uuden tulokkaan yllättävän nätisti vastaan, toivotaan että jatko menee yhtä hyvin.


Rillan kanssa tuli koettua tässä viime viikot myös jotain uutta taas, Rillalla on meinaan valeraskaus!
Villakoirillani ei ole ollut koskaan ja toivonkin, että Rillalle ei myöskään tule tästä tapaa.
Huomasin moisen vaivan meillä, kun Rillalta tuli maitoa ja vatsakarvat olivat maidossa. Olin kyllä miettinyt hetken, että miksi Rillasta on tullut hiukan outo, mutta maidon tulon jälkeen osasin vasta yhdistää käytöksen valeraskauteen. Nyt Rilla vaikuttaa olevan jo enemmän oma itsensä ja toivottavasti palaa kokonaan ennalleen mahdollisimman pian, vaikka pentu nyt taloon tulikin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Agilitykisat ja luonnetesti

Kävimme Rillan kanssa perjantaina Liedossa ATT:llä kisoissa ja menimme kaikki kolme rataa. Hyppyrata ja ensimmäinen agilityrata olivat hylättyjä, mutta toinen agilityrata voitettiin ja saatiin toinen nolla tulos kakkosista!
Ja tämä viimeinen rata oli kyllä niin hieno (harmi ettei kuvattu, vaikka ehkä juuri siksi onnistuimme :D) ja itselle jäi todella hyvä fiilis, onnistuin siis pitämään itseni rauhallisena ja keskityin ohjaamiseen. Meillä Rillan kanssa suurin ongelma tosiaan on se, että alamme juosta toistemme kanssa kilpaa ja molemmat roiskii vähän sinne päin, siksi minun pitäisi pystyä pitämään omapää kasassa ja ohjata rauhassa, niin Rillakin keskittyisi paremmin tekemiseensä.

Hylätyillä radoilla oli minun mokia ja Rilla tiputteli tosi paljon rimoja, kun pitkästä aikaa rimat olivat 60cm korkeudessa. Täytyykin jatkossa nyt enemmän treenata 60cm rimoja, nyt treeneissä ollut vallan vain 50-55cm.

Minua on nyt kyllä alkanut mietityttää, että pitäisikö sittenkin kokeilla niitä pikkumaksi korkeuksia, kun Rilla kerran on mitattu pikkumaksiksi.
Aluksi ajattelin, että en voi missään nimessä siirtyä Rillan kanssa matalammille hypyille, koska sitten en pysy senkään verran koiran vauhdissa. Mutta tiedä sitten olisiko asialla mitään vaikutusta...

_____________________________________________


Lauantaina sitten menimme Rillan kanssa luonnetestiin Kaarinaan. En ole itse ikinä ennen ollut koirani kanssa luonnetestissä, viime kesänä kyllä olin katsomassa treenikaverin kelpien testausta. Päätin jo viime kesänä, että nyt tämän kevään/kesän aikana haluan testauttaa Rillan ja oli kyllä ihan kiva kokemus.

Saavuimme paikalle onneksi hyvissä ajoin ja kerkesin näkemään edeltävän koiran suorituksen, että tiesin itse mitä on tulossa. Sitten vain testiin oman koiran kanssa ja reaktiot olivat kyllä aika sellaista, mitä Rilla on.

Pimeässä huoneessa kyllä vähän nauratti, kun Rilla lopulta tuli luokseni, niin se vain haistoi kenkääni pikaisesti ja lähti takaisin tuomareiden luokse. Hetken päästä Rilla sitten tuli kyllä uudestaan ja hoksasi, että minäkin olen siellä oikeasti.

Rilla sai luonnetestin tulokseksi 170 pistettä ja laukausvarma!

Toimintakyky: Kohtuullisen pieni
Terävyys: Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu: Pieni
Taisteluhalu: Kohtuullinen
Hermorakenne: Hieman rauhaton
Temperamentti: Vilkas
Kovuus: Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma


Kyllä sitä itse taas on vain niin onnellinen tästä omasta hörökorvasta! Kyllä se itku ja pään hakkaaminen seinään Rillan pentuaikana kannatti, koska tässä se kiitos siitä nyt on, täydellinen koira!