sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Agilitykisat Liedossa

Kävimme tänään Rillan kanssa Liedossa TSAU:n kisoissa ja oi että, kun jäi tästä päivästä hyvä fiilis, vaikka ei siis tullutkaan sitä viimeistä luvaa! Mutta kaikilta radoilta kepit onnistuneesti ensimmäisellä yrittämällä!

Ensimmäisellä agilityradalla unohdin ohjata ja Rilla juoksi yhden hypyn ohi ja vauhdilla kerkesi hyppäämään sitten jo seuraavan hypyn. Lisäksi rengas meni rikki ja loppusuoralla Rilla juoksi taas yhden hypyn ohi.

Toinen agilityrata oli muuten myös oikein hieno, mutta kiirehdin yhdessä kohtaa liikaa ja Rilla juoksi pituuden ohi ja sen jälkeen väärälle hypylle.

Hyppyradalla saimmekin sitten ainoastaan 5 virhepistettä, kun yksi rima tuli alas. Ja tältä radalta ei tullutkaan yhtään nollatulosta, joten olimme Rillan kanssa sitten palkintopallilla. Voitto vitosella.


Rillalla on nyt tässä viimeaikoina tosiaan ilmennyt sitä kiehumista kisapaikoilla ja sen ansiosta myös radat menevät helposti plörinäksi. Yleensä Rilla odottaa autossa ja tuon sen vasta juuri ennen suoritusta vasta halliin, mutta tänään päätin kokeilla toista taktiikkaa. Hain Rillan melkein heti rataan tutustumisen jälkeen  halliin sisälle ja sitten namin avulla yritin saada sen rauhoittumaan ja tekemään jotain ”istu/maahan”-temppuja. Yllättävän hyvin Rilla pystyi olemaan hallissa odotellessa, pienellä tärinällä ja kuolaamisella selvittiin :D
Toki ongelmia oli edelleen esimerkiksi lähdössä pysymisen kanssa, mutta nyt Rilla ei varastanut sentään niin törkeästi, kun viime kisoissa. Mutta ajatuksena minulla on ollut nyt tässä ylipäätään alkaa treenaamaan tottelevaisuutta enemmän (agilityn ohella tietysti), jos siitä sitten saisi apua myös tähän meidän paikallaan pysymiseen.