keskiviikko 23. elokuuta 2017

Nollan metsästystä

Kävimme lauantaina Rillan kanssa Sastamalassa agilitykisoissa ja voi että... En tiedä nyt pitäisikö itkeä vaiko nauraa itselleni, kun ei meinaa omista virheistään millään oppia.

Meillä oli kolme rataa: hyppy ja 2 agility, kaikki radat menivät todella hienosti ja oma fiilis oli koko kisapäivästä todella hyvä.

Hyppyradan voitimme, mutta tulos oli 5, sillä Rilla kieltäytyi yhdestä putkesta. Tai siis Rilla oli putkessa jo, mutta päättikin jostain syystä kääntyä siellä ympäri. Muuten rata oli todella hyvä.

Ensimmäinen agilityrata meni sitten plörinäksi, kun itse kiirehdin ja unohdin ohjata ja katsoa missä koira menee... Rilla juoksi yhden hypyn ohi ja myöhemmin sitten vielä yksi rima tippui alas.

Toinen agilityrata oli sitten sellainen suoritus, että hakkaan omaa päätäni vieläkin seinään...
Rata oli todella hieno ja nolla siihen asti, kunnes kehun koiraa viimeisen hypyn kohdalla ja se viimeinen rima sitten tippuu siitä alas!?! Sijoitus 2, ja nollana olisimme ajan puolesta voitettu.

Tiedän, että Rilla reagoi minun ohjaukseen ja puheeseen todella herkästi (verrattuna Enniin) ja sen takia en saisi puhua mitään ylimääräistä radalla. Mutta tuli siten joku aivopieru itselle, kun avasin suuni sitten hypyn verran liian aikaisin.

Nooh, koira on ainakin tosi hieno ja ihana! Ja kaikilla radoilla kepit suoritettiin muuten sitten ongelmitta! Ei muuta kun kohti uusia kisoja, jos se nolla nyt sieltä joskus tulisi, kun niin lähellä oltu jo useasti :D

Kisapäivän palkinnot 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti