Ensimmäinen agilityratamme meni muuten hienosti, mutta (yllätysyllätys) ne kepit... Rilla jätti viimeisen välin tekemättä ja näin ollen uusittiin sitten kepit. Onneksi toisella yrittämällä onnistui ja sijoituttiin hienosti: 2. sija!
Seuraavalla agilityradalla onnistuimme sentään kepeillä, mutta Rilla päätti sitten kääntyä putken puolessa välissä ympäri ja näin ollen viisi virhepistettä, mutta 1. sija! Muuten rata oli minusta myös onnistunut.
Kolmannella agilityradalla kepit onnistuivat myös, mutta sen jälkeen ohjaus meni pieleen ja Rilla hyppäsi hypyn väärästä suunnasta. Ja yritin sitten korjata ohjaustani, mutta Rilla vain juoksenteli minne sattui hypyn ympärillä ja näin ollen juoksimme sitten suoraan maaliin ja äkkiä pois radalta :D
Viimeisenä meillä oli sitten hyppyrata. Alku meni minusta hyvin, mutta minun huonon ohjauksen takia Rilla juoksi sitten yhden hypyn ohi, seuraavalta tippui rima ja päälle vielä, että Rilla ei pujotellut keppejä loppuun asti. Näin monen mokan jälkeen palkinnoille pääsystä ei tarvinnut edes haaveilla.
Olen todella tyytyväinen Rillaan, keppi ongelmat pistän koiran syyksi (toki omistaja voisi opettaa aktiivisemmin), mutta muuten suurimmat ongelmat meillä on minun hitaus ja huono ohjaus. Minulla mukamas on aina niin kova kiire, että en sitten malta odottaa että Rilla lukitsee esteen varmasti ja tietysti hidastelen ja käyn saattamassa koiraa esteille sellaisissa kohdissa, joissa ei tarvitsisi. Minun pitäisi myös muistaa, että ohjaan nyt kelpietä, enkä huonosti irtoavaa villakoiraa, sillä Rillan kaarrokset radoilla olivat kyllä todella isoja.
Viimeisellä radalla, sillä hyppyradalla oli selvästi huomattavissa Rillassa väsymystä, se oli kuitenkin neljäs rata parin tunnin sisällä. Vaikka vain yksi rima sitten taisi pudota, niin kyllä tosi monella hypyllä rimat kolisi kyllä.
![]() |
| Ritu palkintoineen kisojen jälkeen |
Kisoissa oli paikalla myös Dog It Life ja Vijue ja totta kai minä menin sitten ja ostin molemmista kojuista jotain :D
Vijuelta stin molemmille koirille sellaiset 2m grip hihnat, Rillalle 2cm leveän ja Ennille 1.5cm. Ja tällä kertaa yllätin itseni ja mustien hihnojen sijaan ostinkin punasävyset molemmille! Nyt hoen vain itselleni, että "hihnaoja ei koskaan voi olla liikaa" eihän? :D
Dog It Lifen kojusta kävin sitten ostamassa Rillalle merinovillamanttelin. Haaveilin aluksi haalarista, mutta kun sovitin manttelia ja se sopi täydellisesti, niin otinkin sen. Rilla kun tuntuu palelevan oikein kovilla pakkasilla, jotka ovat tänä talvena kestäneen maksimissaan vain sen pari päivää aina kerrallaan. Ja tämä merinovillamantteli kuulemma sen lisäksi, että on oikein lämmin, niin imee itseensä koiran turkista kosteuden ja näin ollen esim. uimisen jälkeen kuivattaa koiran nopeasti!
![]() |
| merinovillamantteli |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti