torstai 8. joulukuuta 2016

Rillan ekat kisat

Olimme sunnuntaina 4.12. ATT:lla kisoissa ja osallistuimme kaikkiin kolmeen rataan (2x aagility ja 1 hyppy) ja vaikka kaikilta radoilta tulikin vahva hylätty, niin olen siltin enemmän kuin tyytyväinen Rillaan!

Kyse oli tosiaan ensimmäisistä virallisista kisoista ja vaikka itse jännitin todella paljon, niin se ei tuntunut vaikuttavaa Rillaan kovinkaan paljoa. Rilla myös pystyi olemaan hallissa kangashäkissä kiltisti odottamassa vuoroaan (toki peitin häkin varmuudenvuoksi) ja malttoi suht hyvin odottaa lähtölupaa ensimmäisen esteen takana radalla.

Virheitä meille rapisi varsinkin kepeistä. Meillä on selvästi keppiongelma ja nimenomaa meillä, Rillalla omat ongelmat ja minulla selvästi omat :D
Vauhdin lisääntyessä Rilla ei malta mennä ihan joka väliä ja nyt minä oikein jään odottamaan sitä että koska Rilla mokaa ja omalla liikkeelläni sotken koiran kuviot.
Loput virheet olivatkin sitten melkein suoraan minusta johtuvia, milloin en liikkunut tarpeeksi (juossut) ja milloin en ohjannut sitten kunnolla.

Nyt ennen seuraavia kisoja täytyy saaada treenattua kuntoon ne hemmetin kepit, jotka Rilla osasi vielä loppukesästä oikein hyvin ja kontakteille varmuutta. Rilla otti nyt kisoissa kaikki kontaktit, mutta kerran lähti ilman vapautusta ja varsinkin tänään treeneissä huomasin, että Rilla jää kovin ylös ja hiippailee. Ja keinusta Rilla ei tykkää yhtään.
Ja minun itse täytyy oppia ohjaamaan tätä koiraa! Enni on ollut helppo ohjattava, se on antanut paljon anteeksi ja korjailee viime hetkellä, mutte Rilla tulee niin kovalla vauhdilla, että korjailuun ei ole mahdollisuutta. Rilla myös reagoi minun pienen pieniin liikkeisiini, joita itse en edes tiedä tekeväni.

Mutta eiköhän tämä tästä, nyt on ainakin olen todella hyvillä mielin kun minulla on näin mahtava koira!