Sinisimpukan Ulrika "Viivi"
13.3.2007-9.11.2016
Viivin se kystinen muutos alkoi vaivata sitä uudestaan, vain kaksi kuukautta Raisiossa tehdyn tyhjennys leikkauksen jälkeen.
Tällä kertaa päätin mennä toiselle lääkärille joka lähetti
meidät Helsinkiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Tämä toinen lääkäri täällä
kotipuolessa ja sitten siellä Helsingissä olivat molemmat sitä mieltä, että ei
ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää poistaa se. Riskit tietysti ovat olemassa,
koska lähellä ovat vitsajohtimet jne. Mutta tilanne ei voinut jatkua sellaisena.
Meillä kuitenkin oireet olivat aluksi pissatulehduksen
tyylisesti jatkuvaa pissalla käyntiä ja lopulta homma meni siihen että Viiviltä
katosi pidätyskyky kokonaan. Viivi vietti viimeisen kuukauden sisällä
jatkuvasti vaipat jalassa ja pissaa oli vaipassa välillä jopa todella
runsaasti.
Vein lopulta Viivin leikattavaksi tiistaina 8.11. ja kamalan
pitkän odotuksen jälkeen sain soiton, jossa kerrottiin että kystinen muutos oli
saatu poistettua, mutta Viivin tarvitsee jäädä teho-osastolle yöksi tarkkailuun.
Tämä kystinen muutos oli tarrautunut todella tiukasti kiinni virtsarakkoon,
paksusuoleen ja virtsajohtiminen laskukohtaan ja kaikki kohdat ilmeisesti
olivat jääneet vähän tihkuttamaan verta. Veren vuoto oli alkanut kuitenkin jo
selvästi tyrehtyä, kun Viivi oli ommeltu kiinni.
Aamulla menin sinne eläinsairaalalle heti aamulla jo
väsyneenä ja toivoen, että saisin vihdoin rakkaan koirani syliin ja lähteä sen
kanssa kotimatkalle toipumaan, mutta lääkärillä olikin huonoja uutisia.
Verenvuoto ei ollutkaan yön aikana tyrehtynyt mitä
toivottiin ja aamulla verikokeiden perusteella tilanne näytti todella huonolta,
verta oli kertynyt vatsaonteloon ja testin mukaan verenvuotoaika oli epänormaalin
pitkä, veri ei siis enää hyytynyt normaalisti. Siihen vielä lisäksi tieto, että
Viivin virtsarakko oli ilmeisesti halvaantunut, Viivi ei ollut leikkauksen
jälkeen pissannut ollenkaan, vaikka rakkoon oli kertynyt pissaa. Viivi olisi
pitänyt avata uudestaan ja yrittää tyrehdyttää verenvuodot, mikä olisi tarkoittanut
Viiville lisäveren tiputusta.
Itkien tein lopulta päätöksen, että en halunnut enää Viiviä
leikattavan, koska mitään takeita onnistumisesta ei ollut. Pahimmassa
tapauksessa leikkauksen jälkeen (vaikka se olisikin onnistunut), olisi vain
todettu että koira pitää lopettaa kuitenkin sen halvaantuneen virtsarakon
takia. Virtsarakon hermoja kun ei kuulemma pystytty enää mitenkään korjaamaan.
Tätä itkun ja pahan olon määrää tällä hetkellä, usean kerran päivässä saa
itkeä, kun tämä tuntuu vain niin väärältä. En vain voi ymmärtää, miksi Viivi
otettiin minulta pois näin ja aivan liian aikaisin, Viivi oli kuitenkin muuten
täysin kunnossa oleva koira. Ja varsinkin kun Taikan kuolemastakaan ei ole edes
puolta vuotta aikaa.
Olisin niin halunnut pitää molemmat, Taikan ja Viivin
luonani vanhoiksi höppäniksi asti, nyt ne molemmat meni alle kymmen vuoden
ikäisinä, vaikka villakoirat ovat yleensä aika pitkä ikäisiä.