perjantai 23. syyskuuta 2016

Viivin kuulumisia

Kävimme Viivin kanssa eläinlääkärissä kontrollikäynnillä viime viikolla ja valitettavasti tämä neste pallo oli edelleen vatsaontelossa, toki ei yhtä iso kuin ennen leikkausta ja tyhjennystä. Eläinlääkäri sanoi edelleen, että tätä ei pystytä poistamaan ja kertoi että kyseessä ei ole tavallinen kysta, vaan ilmeisesti tämä neste pallo on kohdunkaulan limakalvoa, eli siis paksumpaa, eikä siis voi puhjeta itsekseen. Erikoinen muutos siis ja lääkäri ei ollut aikaisemmin vastaavaa nähnyt.
Lisäksi sain tietää, että Viivillä oli jotain hämminkiä munuaisarvoissa jo silloin elokuun ensimmäinen päivä (mutta asiasta mainittiin minulle vasta nyt) ja nyt ultrassa eläinlääkäri sanoi, että mahdollisesti toisessa munuaisessa näkyi jotain tiivistymistä. Kuulemma ei tarvitse vielä olla huolissaan, koska arvot olivat olleet ihan viitearvojen sisällä, vaikkakin ylärajalla.

Nyt siis Viivin kanssa mennään täysin oireiden mukaan, verikoe ja pissanäyte kontrollissa käydään tammikuussa ja toivotaan että munuaisetkin ovat edelleen kunnossa. Toistaiseksi Viivi on voinut oikein hyvin ja pissan pidätys ongelmatkin ovat hävinneet.

Mainitaan tähän perään nyt myös Viivin ruokinnasta… Melkein heti kun sain julkaistua sen kirjoituksen koirien ruokinnasta, niin huomasin että Viivin korva oli taas kipeä. Viivi ei ilmeisesti siedä nyt sikaa, kalkkunaa eikä lohta ja se onkin syönyt nyt sitten vain nautaa ja kanaa ja korva on pysynyt kunnossa. Haasteellista tästä Viivin ruokinnasta tekee nyt se, että näitä valmiita annospullia ei löydy ja joudun ostamaan niitä puolen kilon makkarapötköjä ja niitä sitten pilkon ja pakastan uudestaan. Haastetta lisää myös se, että ne pötköt missä on vain kanaa tai vain nautaa, ovat yleensä joko täysin luuttomia tai sitten niissä on luuta ihan hirveästi; siispä saan sitten vielä sekoitella sopivia annoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti