lauantai 3. syyskuuta 2016

Trimmeri ongelma

Minulla on edelleen ollut käytössäni se Osterin A5 2-nopeuksinen trimmeri, josta reilu vuosi sitten kesäkuussa hajosi johtopää. Silloin löysin onneksi suomalaisen verkkokaupan (Petsuperstore), josta sain tilattua uuden johtopään ja veljeni avustuksella sain trimmerin taas toimimaan.
Trimmeri toimi moitteettomasti noin vuoden ja nyt tämän vuoden kesäkuussa se alkoi taas temppuilemaan, johtoa sai väännellä eri asentoihin, että trimmeri toimi. Tämä kesä on nyt menty sitten niin, että trimmerin johto on nippusiteillä laitettu trimmerin kylkeen kiinni ja homma on toiminut eiliseen päivään asti. Eilen trimmeri sammui vähän väliä ja pöydällä oli tietysti työn alla vasta puoliksi leikattu puudeli. Hetken johtoa väänneltyäni, laitoin nippusiteiden lisäksi johtoa vääntämään myös kumilenkin ja saatiin koira trimmattua loppuun.



Nyt minulla kyllä alkaa olla mitta täynnä tätä Osterin trimmeriä, sillä tällä menolla alkaa trimmerissäkin kohta hintaa olla aika kivasti, jos joka kesä saan uuden johtopään ostaa… Enkä edes ymmärrä miten se voi taas olla rikki, sillä olen nyt yrittänyt pitää trimmeriä kaapissa säilössä niin, että johto ei olisi vääntyneenä ja siltin olen taas tässä tilanteessa. Ja se minun vanha Osterin A5 yksi nopeuksinen kone kesti käytössäni ihan hyvin, kunnes kaverini koira potkaisi sen lattialle ja se halkesi.

Nyt tilauksessa on taas uusi johtopää, sillä rahat ovat tämän kesän aikana menneet eläinlääkäriin ja se 48e johtopää kuulostaa paljon mukavammalta, kuin noin 150e uusi trimmeri. Toki meinaan nyt ostaa itselleni vielä tässä lähiaikoina uuden trimmerin ja taidan kokeilla Andiksen konetta tällä kertaa, ehkä.
Kauhean vaikeaa uuden trimmerin ostaminen, sillä niin paljon eri merkkejä ja varsinkin malleja ja itsellä nyt ei ole sitten kokemusta kuin Osterista. Andista mietin siksi, että siihen menisi nämä tämän hetkiset terät edelleen.

Jos jollain on antaa vinkkiä hyvästä ja kestävästä trimmeristä, johon sopisi nämä samat terät, niin kertokaa ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti