Taikahan on tosiaan saanut tässä vajaat kahden vuoden aikana useampia ehkä minuutin-kaksi kestäviä kohtauksia, joissa sillä on joku jalka lakannut hetkeksi toimimasta tai se on taivuttanut päätään taaksepäin. Taika on yleensä vaikuttanut olevan tajuissaan kohtausten ajan ja tiedostaneen tilanteen ja ympärillä olevan. Kohtausten väli on ollut noin kaksi kuukautta ja jopa enemmän ja tosiaan ne ovat olleet niin lieviä, että olen ollut tarkkailulinjalla.
Nyt tosiaan keskiviikkona Taika sai sen kohtauksen ja aika pian onneksi huomasin, että nyt täytyy lähteä lääkäriin. Taika siis taivutti päätään niin voimakkaasti taakse ja vähän sivulle, että ei kyennyt kuin kierimään ja jalat, varsinkin takajalat olivat aivan suorina ja jäykät. Ja Taika vaikutti taas olevan tajuissaan, sillä kohtaus alkoi metsässä ja kun huusin Taikaa, niin se lähti selvästi tulemaan kohti, vaikka sitten meninkin kiireesti vastaan ja nostin Taikan syliin.
Eläinlääkärissä sitten lääkkeestä huolimatta kohtaus vain jatkui ja kun kohtausta oli kestänyt jo melkein puoli tuntia, päätimme eläinlääkärin kanssa, että on parempi päästää Taika kärsimyksistään. Ennuste oli myös siinä vaiheessa jo todella huono.
Sinisimpukan Lapintaiga "Taika"
18.5.2007-1.6.2016
Vaikka tiesin että tämä päivä on tulossa, kun Taikan selkäoireet olivat tässä viimeisen parin vuoden aikana menneet huonommaksi, oli tämä siltin niin suuri järkytys. Olisin halunnut käydä vielä viimeisellä rauhallisella metsälenkillä Taikan kanssa ja sitten mennyt vasta lääkärille, nyt kun kerkesin töitten jälkeen päästämään koirat vain pissalle pihalle.
Itkusta ei meinaa tulla loppua kun ajattelee, että rakas kainalokoirani on poissa. Enää Taika ei tule syliin, paina päätä rinnan päälle voimakkaasti ja huokaile onnellisena. Enää Taika ei tule tuijottamaan vaativasti, minkä se osasi oikein hienosti, ketään ei voinut olla heltymättä.
Nyt täytyy ajatella vain, että Taika on paikassa, jossa ruokaa ja roskiksia rakastava koira saa syödä ja penkoa roskiksia yllin kyllin ja mikä tärkeintä, kivuista ei ole tietoakaan.

Voi Kaisa <3 Voimia ja jaksamisia oikein kovasti <3 Taikalle teit palveluksen ja Hän kiittää Sinua. Tiedän tuon tuskan ja surun valitettavan hyvin kun meilläkin se pahin nyt tapahtui. Taika elää ikuisesti sydämessäsi <3
VastaaPoista