Treeniä treeniä

Meillä alkoi agilityssa kuukauden kesäloma tauko ohjatuista treeneistä ja saatiin kotiläksyksi opetella sinä aikana Rillan kanssa kepit!?!
Kaikki kaksitoista keppiä pitisi osata mennä ilman käsiohjausta tai ohjureita kuukauden päästä, vähän hirvittää että onnistutaanko... Kouluttajan mukaan keppien opetukseen pitäisi riittää 12 päivää, jota minun on kylläkin aika vaikea uskoa :D

Rilla on ihan muutaman hassun kerran mennyt vinokepit verkkojen kanssa ja nyt eilen suoristin kepit ja mentiin niin muutama kerta edelleen verkkojen kanssa. Palkaksi olen käyttänyt lelua, jonka olen aina vienyt keppien päähän maahan odottamaan.

Rillalla nostettiin nyt myös ekan kerran rimat sitten 55cm, kun kerran maksi kokoiselta tuo nyt näyttää. Ja alku kaaoksen jälkeen, kun hetki hengähdettiin, niin alkoi hypyt sujua kauniisti ja rimat pysyivät paikoillaan.

Olemme aloittaneet Rillan kanssa myös nyt rally-tokon alkeet ja homma lähtenyt muuten ihan hyvinn sujumaan, mutta minä en vain ymmärrä että miten saan opetettua Rillan seuraamaan oikeassa paikassa...
Tänään sain vinkin, että etenen Rillan kanssa ensin vain yhden askeleen kerralla ja opetellen palkkaamaan nameilla eri kohdasta. Ilmeisesti palkkaan nyt väärästä kohdasta ja se saa koiran kääntymään kauemmas minusta. No, oppi ja ikä kaikki. Eiköhän me vielä tämäkin opita.

Tarkoitus olisi oppia Rillan kanssa myös käyttämään nenää, eli jäljestäminen kiinnostaa. Yritin ensin kaverin ohjeiden kanssa yksinäni nakkijäljen kanssa, mutta se ei onnistunnut. Rilla juoksentelee pitkin pituutta ja etsii  sitä palkkaa jäljen päässä katseellaan.
Olen ostanut nyt koirakouluverkossa.fi sivuston kautta "jäjestys ja esine-etsintä" -kurssin jossaa opetetaan koira ensin ilmaisemaan esineet ja siten ajamaan erilisissa maastoissa jälkeä.
Toivottavasti opimme tätäkin lajia edes sen verran, että voisimme omatoimisesti harrastella.


Kerrotaan tähän perään vielä, että Enni on käynyt edelleen treeneissä ja jopa muutamissa kisoissa, mutta mitään tuloksia ei ole tullut. Olen edelleen vain aivan liian hidas ohjauksissa ja niin ollen saamme aina yliaikaa radalta, vaikka muuten olisikin virheetön.
Ja on Viivi ollut myös mukana muutaman kerran kentällää muistelemassa ja hyvin on muistanutkin! Kaikki  muu menee, mutta keinusta tulee aina lentokeinu ja putkiin saa aina lähettää vähintään kahdesti :D

Kolmen koiran lauman yhteiselo on muute lähtenyt ihan hyvin sujumaan, mutta yhteenottoja on selvästi ollut taas enemmän Viivin ja Rillan välillä. Muutaman kerran on ulkona ollut jopa kaikki kolme kasassa kovan metelin kera, mutta kertaakaan ei ole onneksi minun tarvinnut asiaan puuttua ja mitään paikattavia jälkiä ei ole kertaakaan tullut.

Taikasta tuli enkelikoira

Nyt se kamala asia sitten tapahtui, Taika sai sen pahemman neurologisen kohtauksen keskiviikkona.
Taikahan on tosiaan saanut tässä vajaat kahden vuoden aikana useampia ehkä minuutin-kaksi kestäviä kohtauksia, joissa sillä on joku jalka lakannut hetkeksi toimimasta tai se on taivuttanut päätään taaksepäin. Taika on yleensä vaikuttanut olevan tajuissaan kohtausten ajan ja tiedostaneen tilanteen ja ympärillä olevan. Kohtausten väli on ollut noin kaksi kuukautta ja jopa enemmän ja tosiaan ne ovat olleet niin lieviä, että olen ollut tarkkailulinjalla.

Nyt tosiaan keskiviikkona Taika sai sen kohtauksen ja aika pian onneksi huomasin, että nyt täytyy lähteä lääkäriin. Taika siis taivutti päätään niin voimakkaasti taakse ja vähän sivulle, että ei kyennyt kuin kierimään ja jalat, varsinkin takajalat olivat aivan suorina ja jäykät. Ja Taika vaikutti taas olevan tajuissaan, sillä kohtaus alkoi metsässä ja kun huusin Taikaa, niin se lähti selvästi tulemaan kohti, vaikka sitten meninkin kiireesti vastaan ja nostin Taikan syliin.
Eläinlääkärissä sitten lääkkeestä huolimatta kohtaus vain jatkui ja kun kohtausta oli kestänyt jo melkein puoli tuntia, päätimme eläinlääkärin kanssa, että on parempi päästää Taika kärsimyksistään. Ennuste oli myös siinä vaiheessa jo todella huono.

Sinisimpukan Lapintaiga "Taika"

18.5.2007-1.6.2016

Vaikka tiesin että tämä päivä on tulossa, kun Taikan selkäoireet olivat tässä viimeisen parin vuoden aikana menneet huonommaksi, oli tämä siltin niin suuri järkytys. Olisin halunnut käydä vielä viimeisellä rauhallisella metsälenkillä Taikan kanssa ja sitten mennyt vasta lääkärille, nyt kun kerkesin töitten jälkeen päästämään koirat vain pissalle pihalle. 

Itkusta ei meinaa tulla loppua kun ajattelee, että rakas kainalokoirani on poissa. Enää Taika ei tule syliin, paina päätä rinnan päälle voimakkaasti ja huokaile onnellisena. Enää Taika ei tule tuijottamaan vaativasti, minkä se osasi oikein hienosti, ketään ei voinut olla heltymättä.

Nyt täytyy ajatella vain, että Taika on paikassa, jossa ruokaa ja roskiksia rakastava koira saa syödä ja penkoa roskiksia yllin kyllin ja mikä tärkeintä, kivuista ei ole tietoakaan.