sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Rilla 1v

Kylläpä aika on mennyt taas tosi nopeasti! Minulla on sellainen olo, että ihan vasta hain sen pienen koiranpennun kotiini villakoirien ja lopulta jopa omaksi kauhukseni ja nyt se on jo vuoden ikäinen ja on käyttäytynyt monta hetkeä kuin unelma.

Rilla ja 1v synttärikakku

Ja nyt vihdoin jopa Taika on lauman viimeisenä villakoirana ruvennut hyväksymään Rillan, meinaan eilen ne makoili sulassa sovussa sohvalla vierekkäin! Ennen Taika on näyttänyt hampaat aina, kun Rilla on tullut metriä lähemmäs.
Villakoirista ensimmäisenä Rillan hyväksyi Enni, joka nykyään rakastaa juosta Rillan perässä ulkona ja sisällä ne myös aika paljon tykkää vääntää sohvalla. Seuraavaksi Viivi hyväksyi uuden koiran porukoihin, mutta se tapahtui vasta sitten, kun Rilla ja Viivi olivat jonkin aikaa jo nahistelleet keskenään. Rilla siis alkoi jossain vaiheessa ilmeisesti haastamaan Viiviä, sillä ne ottivat useamman kerran pienimuotoisesti yhteen, lähinnä tönimällä toisiaan. Viivi kyllä otti Rillaa välillä ihan jopa kauluksesta hampaillaan kiinni, mutta Rillan en nähnyt sitä ikinä tekevän ja yhteenotot loppuivat aina siihen, kun Viivi ärähti oikein kunnolla. Sitten ne vain jossain vaiheessa loppuivat ja nykyään Rilla käy ”pusuttamassa” välillä Viiviä, joka ei murise ollenkaan, vaan antaa toisen tulla ja mennä.

Että kyllä meillä arki neljän koiran kanssa sujuu nykyään aika kivasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti