lauantai 7. toukokuuta 2016

Forssan agikisat

Käytiin Helatorstaina tosiaan Ennin kanssa Forssassa puolen vuoden tauon jälkeen agilitykisoissa ja siellä oli kaksi rataa, yksi agility ja yksi hyppy. Molemmat radat suoritettiin Ennin kanssa virheettöminä, mutta reilusti yli aikaisina. 

Minusta tuntui siltä, että Ennillä oli molempien ratojen alkupuolella vähän käynnistymisongelmia, sillä vauhti lähti kiihtymään vasta puolen välin paikkeilla loppua kohti.
Tiedä sitten johtuiko Ennin hidas käynnistyminen minun jännityksestä, liian pitkästä kisatauosta, kuumasta päivästä vai kentän pohjasta (sorakenttä)…

Minä tosiaan itse jännitin jostain kumman syystä näitä kisoja ihan hirveästi, oli ihan sellainen olo etten olisi ikinä ennen kisoissa ollutkaan :D

Toivottavasti saan nyt otettua itseäni niskasta kiinni ja aletaan käymään enemmän kisoissa taas, sillä on se kuitenkin niin hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti