sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Paimennuskoulutus

Osallistuimme eilen Rillan kanssa rotujärjestön (SBCAK) järjestämälle paimennuskurssille Somerolla. Kurssi sisälsi ensin hieman teoriaa ja sen jälkeen jokainen koira pääsi kaksi kertaa lampaille.

Ensimmäisellä kerralla lampailla Rilla ei tehnyt mitään muuta kuin söi lampaan kakkaa! Rilla otti vain pari kertaa muutaman askeleen niin, että katsoi samalla lampaita, mutta sitten kakka vei taas voiton. Minä siis kirjaimellisesti vedin koiraa perässäni ja Rillaa ei lampaat kiinnostaneet oikeastaan lainkaan.
Toisella kerralla Rilla selvästi alkoi kiinnostua enemmän lampaista jos ne liikkuivat nopeasti, toki kakka oli edelleen hirmu hyvää.

Minulla ei siis ollut ennestään minkäänlaista hajuakaan koko paimennuksesta ja odotukset päivää, tai no Rillaa kohtaan olivat aika paljon korkeammalla, kuin mitä se lopulta oli. Mutta minulle sanottiin, että ei peli vielä ole menetetty. Joillakin koirilla vain kestää syttyminen hieman kauemmin. Hassua, sillä jotenkin oletin, että paimenkoira ymmärtäisi heti homman kun näkisi vain lampaat, mutta ei se sitten niin ilmeisesti menekään.

Mutta vaikka ei paimennusta Rilla kunnolla tehnytkään, olimme illalla kotiin päästyämme molemmat todella väsyneitä, sen verran tuli molemmille uutta tietoa pää täyteen! Rilla myös juoksenteli pellolla paljon, joka sitten illalla kostautui kotona pienellä ontumisella. Nyt onneksi Rilla ei enää onnu mitenkään, mutta on se edelleen aika väsyneen oloinen. Ja jos koirassa ei vielä syttynyt paimennus kipinä, niin minussa se taisi syttyä, eli ehkä me menemme Rillan kanssa vielä jossain vaiheessa katsomaan uudestaan lampaita.

Rilla 10kk


Mainitaan tähän loppuun vielä että tänään on Viivin synttärit, Viivi täytti tänään 9 vuotta! Ja pitihän sitä perheen mummolle aamupalaksi paistaa lättyjä :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti