Oho, viime kirjoituksesta on taas kulunut tosi paljon aikaa, on vuosikin kerennyt vaihtumaan välissä! Noh, mutta eipä tässä mitään erikoista meillä ole oikein edes tapahtunut.
Uusi vuosi oli ja meni, Rilla ei vaikuttanut paljonkaan raketeista välittävän. Olimme alkuillasta koirien kanssa kylässä ja siellä villakoirat alkoivat haukkumaan lähellä ammuttuja raketteja ja Rilla tietysti yhtyi mukaan. Ulkona ennen nukkumaan menoa Rillan häntä paukkeen aikana laski, mutta pystyi siitä huolimatta kävelemään hihnassa ongelmitta ja tekemään tarpeensa.
Kerrotaan tässä nyt vaikka Ennistä: Kävin tänään punnitsemassa Ennin ja se painoi tasan 4kg, siis 300g enemmän, kuin viime punnituksessa! Itse olen myös huomannut, että luut eivät ehkä enää ihan niin rajusti törrötä kun ennen, mutta vielä saisi jokunen gramma tulla painoa lisää. Mutta näyttää nyt sieltä, että ei ole pelkoa mistään haima/munuaisongelmasta.
Ennin agility into tuntuu myös kokoajan kasvavan tällä hetkellä. Taas viime treeneissä sai kouluttaja huutaa minulle "Juokse, juokse!" kokoajan, kun en älynnyt että Ennillä oli taas kaasu pohjassa. Ihanaa nähdä, kun koira selvästi rakastaa ja on ihan intona agilitysta ja menee täyttä vauhtia muristen ja haukkuen eteenpäin. Nyt siis minun täytyy tosissaan oppia juoksemaan ja ohjaamaan huomattavasti nopeammin ja treenata helppoja ja varsinkin vauhdikkaita ratoja Ennin kanssa, että saadaan myös pidettyä tämä vauhti yllä.
Rilla on myös nyt käynyt agilitytreeneissä ja ollaan jo opeteltu vaikka ja mitä. Hassua miten sitä itse huomaa olevansa pihalla koko lajista kuin lumi ukko, kun olen Rillan kanssa treeneissä. Rilla on niin erilainen koira ohjattavana ja opetettavana, että en oikein uskalla edes mennä harjoitelemaan mitään ilman kouluttajaa, kun pelkään että mokaan jotenkin. Ollaan paljon myös opeteltu penturyhmässä erilaisia ohjauskuvioita, joita itse en ainakaan muista koskaan edes opetelleeni aikaisemmin. Tietysti sitten minulla on myös se ongelma, että en osaa yhdistää näitä nimiä oikeisiin liikkeisiin, eli kun joku puhuu japanilaisisesta tai saksalaisesta, en ymmärrä yhtään mitään :D Sitten kun joku näyttää käytännössä, että mistä on kyse, niin saatan huomata jopa käyttäväni sitä joskus.
| Joskus näkee tämänkin ihmeen: Rilla nukkuu! |
Rillan kanssa on muuten yhteiselo alkanut sujua koko ajan vain paremmin! Selvästi huomaa, että kun ikää tulee lisää, niin järki myös yrittää kasvaa. Vaikka välillä kyllä naurattaa oikein, kun tuntuu että Rilla on vähän ehkä hölmö/tyhmä, mieleen tulee se Scooby Doo aika usein.
Villakoirat ja Rilla ovat myös alkaneet tulla toimeen paremmin, varsinkin Enni selvästi salaa tykkää leikkiä Rillan kanssa sohvalla. Mutta käy Rilla välillä Viivin ja jopa Taikan kuonoa nuolemassa, eikä sille aina anneta enää heti turpaan. Lenkit sujuvat myös nykyään niin hyvin, että hihnalenkit eivät enää pelota ja ahdista yhtään.
Juoksuja Rilla ei ole vielä aloittanut, vaikka sen siskot ovat molemmat jo juoksunsa juosseet ja olen niitä tässä jo odotellut jonkin aikaa, onhan Rilla jo 9kk. Rilla on myös alkanut selvästi haastamaan lauman vanhinta, eli Viiviä. Rilla menee hyppien tönimään Viiviä ja hetken ne "keskustelevat" kovaan ääneen, mutta ainakin vielä toistaiseksi Viivi on sanonut aina viimeisen sanan ja Rilla on väistynyt sitten korvat luimussa.
Ainut ikävä puoli Rillassa on sen jatkuva tuhoamisvimma! En voi ymmärtää, miten koira voi tuhota kahdessa minuutissa mitä vain. Rilla selvästi rakastaa kaiken järsimistä ja yrittää välillä jopa maton reunoja päästä syömään ja kaikki peitot pitäisi päästä pureskelemaan. Ostin Rillalle kokeiluun hienon ison tyynyn, jonka se tuhosi korjauskelvottomaksi yhden aamupäivän aikana. Alla oleva näky odotti minua kun tulin ruokatauolla käymään kotona.
![]() |
| Tämä peti oli hoideltu puolikkaan työpäivän aikana. |
Pistetään tähän alle nyt vielä muutamia kuvia. Yritän jatkossa hieman useammin kirjoitella tänne kuulumisia.
![]() |
| Vihdoin saatiin kelpie tarra villakoiran viereen |
![]() |
| Rilla rrrakastaaa lunta! |
![]() |
| Ja välillä lenkkeily oli hieman haasteellsita ja hidasta :D |
![]() |
| Rillan kanssa katsotaan usein luonto ohjelmia... |
![]() |
| ...samaan aikaan villakoirat ovat päiväunilla. |
![]() |
| Villakoirilla oli pesu- ja trimmauspäivä pitkästä aikaa ja se oli Rillasta ihan tyhmä päivä. |
![]() |
| Viivi |










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti