![]() |
| Rilla 16 vkon ikäisenä. (väri ei ole noin tumma oikeasti) |
Kävimme eilen paikallisessa Musti & Mirri–liikkeessä pentutapaamisessa
nyt toista kertaa. Paikalla oli kivasti porukkaa ja Rilla meni tosi reippaana
kaikkia aina moikkaamaan, toisin kun pari viikkoa sitten ensimmäisellä kerralla
Rilla tuntui vähän pelkäävän toisia pentuja. Yhden parsonin kanssa aluksi piti
äristä niskakarvat pystyssä (parsoni ärisi myös), mutta lopulta jo leikittiin
yhdessä. Rilla tykkäsi leikkiä melkein kaikkien kanssa, niin painia, kuin myös
juosta siellä hyllyjen välissä toisia karkuun ja toisia takaa. Ja kyllä sitten
kotona taas uni maistui.
Tämän viikonlopun aikana on myös ollut hauska huomata miten
Viivi ja Taikakin ovat muutaman kerran erehtyneet vähän leikkimään (ulkona)
Rillan kanssa. Enni on nyt jo muutaman viikon leikkinyt välillä myös sisällä
Rillan kanssa, tiedä sitten kuinka paljon sen juoksuilla on vaikutusta asiaan.
Mutta näyttää lupaavasti siltä, että villakoirat alkavat hyväksyä tämän ”vääränrotuisen”
pennun laumaamme.
Rillan kanssa on myös käyty nyt muutamia kertoja jo
agilitytreeneissä. Keskittymiskyky pennulla on tietysti todella olematon ja
montaa toistoa ei kerralla voi tehdä, mutta ollaan jo menty hyppysiivekkeiden
välistä, putkea, pussia, rengasta ja viime kerralla puomin alastulokontaktia
kokeiltiin.
Mainitaan tähän loppuun myös, että Rilla on myös alkanut
ymmärtämään hiukan pelisääntöjä. Pureminen on vähentynyt todella paljon, mitä
nyt välillä täytyy kokeilla, mutta siis haavoja ei ole minun käsissä enää.
Ulkona myös vapaana oleminen onnistuu täysin vaivatta ja luokse tullaan melkein
aina, kun kutsutaan.
Ja Rilla pääsee jo itse hyppäämään auton kyytiin! On
se jo niin iso tyttö :D


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti