Rilla on ollut nyt meillä reilut viisi viikkoa ja kyllä sitä
olen monesti jo kerennyt miettimään, että mihin sitä on mennytkään sekaantumaan,
Rilla kun on osoittautunut aivan erilaiseksi pennuksi mitä villakoirani ovat
olleet. Totta kai minä tiesin, että nyt kyseessä on töihin tarkoitetun koiranpentu
ja haastetta tulee olemaan, mutta siltin tämä kaikki pääsi yllättämään minut
täysin.
Minulla on ollut myös välillä hieman haastetta itseni
kanssa, sillä en meinaa aina muistaa sitä, että Rilla on niin kovin pieni pentu
vasta. En voi vaatia siltä samanlaista käytöstä, mitä vaadin villakoiriltani ja
jos opetan sille jotain uutta, niin se ei kestä kovin montaa toistoa, koska se
ei jaksa keskittyä.
Ensimmäiset yhteiset viikot meillä meni lähinnä Rillan purressa
minua ja tehden kaikkea muuta kiellettyä ja kun komensin sitä, niin se vain
puri minua takaisin. Tuntui että tein minä mitä tahansa (murisin, otin
niskasta, komensin vesisuihkepullolla), niin Rilla haistatteli minulle
takaisin.
Ulkona Rilla osoittautui hyvin itsenäiseksi pennuksi ja
kontaktin saaminen siihen oli aivan mahdotonta, Rilla meni sinne minne tykkäsi
ja tuli takaisin kun halusi. Se oli yksi suurista järkytyksistä, sillä
villakoirani eivät ole pentuina ikinä yrittäneetkään karata luotani :D
![]() |
| Hevoset oli vähän jänniä |
Mutta oli Rillassa jo tässä vaiheessa jotain hyvääkin, se
oli todella reippaana menossa joka paikkaan aina, ei hätkähtänyt edes kaupungin
vilinää. Rilla on osannut heti ensimmäisestä päivästä lähtien kävellä hihnassa,
niin kuin olisi aina kävellyt (pientä kiskomista on silloin tällöin
havaittavissa :D), moni sanoikin Rillan ollessa 8 viikkoa, että sitä luulisi
huomattavasti vanhemmaksi käytöksensä takia.
Ensimmäinen asia mitä aloin opettaa Rillalle oli istu ja
odota. Rilla istuu ja odottaa ruokaansa ja saa mennä syömään vasta ”ole hyvä”-käskyllä
ja ulos mennessä istutaan ja odotetaan, että sanon ”mennään”-käskyn. Ja uskokaa
tai älkää, niin nämä Rilla oppi viikossa!
![]() |
| Rilla 12 vkoa ja 12 kg ruokaa |
Nyt tässä reilun viikon aikana tilanne on alkanut hieman
helpottaa ja Rilla on alkanut kuuntelemaan ja tottelemaan mitä sille sanotaan.
Puremista tietysti vielä on, mutta sekin on vähentynyt huomattavasti ja minulla
alkaa olemaan käsissä iho taas kerran ehjänä. Jopa ulkona onnistuu
katsekontaktin saaminen Rillan kanssa ja kun kutsun sitä, niin kyllä se aina on
tullut, vaikkakin välillä viiveellä.
Sisäsiisteys opetus on lähtenyt oikein vauhdilla etenemään,
sillä Rilla päätti tuhota aina oman pissa-alustansa ja minä päätin, että en
jaksa siivota aina sitä pumpulihössöä joka paikasta. Sen jälkeen, kun en ole enää laittanut
pissa-alustoja sisälle, niin Rilla on tainnut vain pari kertaa tehdä tarpeensa
sisälle.
![]() |
| Rilla katselee ohimeneviä autoja |
Villakoirat eivät ole vieläkään oikein tätä vääränrotuista
pentua hyväksyneet porukkaansa, mutta on täällä onneksi välillä nähty hieman
jotain leikkimisenkin tyylistä Viivin ja Ennin osalta pennun kanssa. Taika ei
päästä pentua lähellekään ja murisee ja antaa jopa hammasta. Viivi taas
hyväksyy hieman enemmän pennun liikkumista, mutta tykkää myös komentaa sitä.
Mutta sankarimme Enni… se ei valitettavasti osaa komentaa pentua ollenkaan,
vaan se kiljuu kun pentu tulee päälle ja puree. Saas nähdä oppiiko Enni ikinä komentamaan
Rillaa, vai onko se jo tyytynyt kohtaloonsa puruleluna :D
![]() |
Mainitaan tähän loppuun nyt vielä Rillan tähän mennessä
tuhoamat:
- Omat lelut tietysti
- Seinää parista kohtaa (yritti kerran olohuoneen tapettia syödä ihan nenäni edessä)
- Oven karmit
- Sähköjohtoja
- Oma peti, niin kotona kuin autossakin.
Ja jostain kumman syystä Rilla viettää yöt ja yksin
olo ajat pentuaitauksessa ainakin toistaiseksi :D





Voihan pentu! Mutta kyllä siitä vielä hieno koira kasvaa, usko vaan :) Ja kaunis se on kuin mikä. Tykkään hirveesti kelpieistä ja voisinpa joskus harkita semmoista omaankin kotiin :)
VastaaPoista