Kirjoittelin tänne maaliskuussa rallytokon alkeiskurssista, jonne osallistuimme Taikan kanssa. Valitettavasti Taikan selkä meni siitä touhusta niin jumiin, että pari kerran jälkeen päätin vaihtaa koiraa ja näin ollen Viivi pääsi mukaan rallytokoilemaan.
Mietin kauan, että otanko Taikan tilalle Viivin vai Ennin, koska Viivi on vähän haasteellinen harrastuskoira, sillä jos sitä ei jokin asia kiinnosta, niin se ei todellakaan kiinnosta. Muutaman kerran on oltu tokoa ja agilitya kokeilemassa, mutta kun Viiviä ei kiinnosta kuin pienen hetken ja loppu ajan se vain haaveilee, katselee ympärilleen ja haistelee.
Enni taas kun on loputon touhuaja ja aina valmis tekemään melkein mitä vain, kunhan saa vain jotain tehdä ja vielä palkkaakin siitä.
Mutta onneksi annoin Viiville mahdollisuuden näyttää kuinka hyvä rallytoko koira se on! Viivi tuntuu todella paljon pitävän tästä lajista, kun sitä on kiinnostanut joka kerta opppia uusia liikkeitä ja parantaa suoritusta.
Nyt olemmekin sitten tekniikka kurssilla, jossa hiotaan meidän liikkeitä. Saas nähdä uskaltaisikohan sitä nyt oikeasti alkaa miettimään ihan kisoihin asti menemistä.
Haastavin juttu Viiville (ja muille koirilleni) on takajalkojen liikutus :D Nyt ollaan siten harjoiteltu pesuvadin päällä pyörimistä ja vihdoin tällä viikolla Viivi ymmärsi, että kun minä astun askeleen oikealle, niin hän voi siirtyä mukana sivuttain liikuttamalla takajalkoja, niin kuin kuuluukin!
Ostin myös kotiin Prismasta lasten lelu osastolta neljä ratakeilaa ja rupeamme kotona sitten harjoittelemaan myös spiraaleja ja pujottelua paremmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti