sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Turku KV

Kävimme tänään Viivin kanssa ekan kerran nyt sitten veteraani kehässä ja tuloksena VET1 ja VET ROP!
SA:ta emme saaneet ja näin ollen paras narttu kehään emme päässeet, mutta arvostelu oli hyvä!
Tuomarina oli Maite Gonzalbo, Espanja.

Viivin arvostelu suomennettuna:
"Hyvä veteraani. Hyvä pää. Korrekti kaula. Korrekti keho. Hyvät kulmaukset. Hyvä tempperamentti ja liikkeet. Onnittelut omistajalleen tästä nartusta."

Hih, meillä siis oli kengurubensaa Viivissä tänään, koira kun ei tainnut mennä kahta askelta pidempää ravia, kun piti jo ottaa laukka-askel tai hyppy ilmaan.
Tiedä sitten, oliko Viivistä vain niin kivaa päästä pitkästä aikaa näyttelyihin, vai oliko minun taskussani olleilla lihapullilla jotain merkitystä asiaan...

Saimme hienon ison pokaalin muistoksi, mutta ruusukkeet olivat päässeet loppumaan (?!). Nyt sitten jännityksellä odotan, että saanko jälkikäteen postissa ruusukkeen, niin kuin minulle luvattiin.

Viivi ja hänen pokaalit.
(yksi pieni pokaali on Ennin agilitysta ja tuo isoin on siis tämä Viivin uusin :))

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ekat tämän vuoden agilitykisat

Kävimme tänään Ennin kanssa Liedossa ATT:n kisoissa, jotka olivat siis ensimmäiset kisat Ennin sairasloman jälkeen. Menestystä ei valitettavasti synttärisankarille tullut ja olo on tällä hetkellä "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä".

Muutenkin tämä koko viikonloppu on ollut niin raivostuttava, että toivon tällä hetkellä koko sydämestäni että huomenna alkaa tämä jatkuva vastoinkäymisten putki lakata. Tällä kertaa koirissa ei ole mitään vialla - onneksi. Mutta nyt on auto rikki! Auton jarrut ovat temppuilleet jo jonkin aikaa ja varasinkin perjantaina ajan korjaajalle. Mutta nyt eilen autosta meni vielä etupäästä jousi poikki! Kuulemma autolla voisi ajaa, mutta mun hermot ei kestä ajaa auton kanssa joka kolisee ja paukkuu.
Niimpä siis jouduin käymään tänään kisoissa laina-auton kanssa.

Mutta palataan kisoihin..
Näin jälkikäteen ajatellen, kun suurin harmitus on haihtumassa, niin olen kyllä Enniin tyytyväinen. Tuomarina oli Anne Savioja ja kaikki kolme rataa olivat todella kivoja! Hyppyradalla virheitä tuli kepeistä, kun Enni ampasi heti toiseen keppiväliin ja keiltäytyminen putkesta (Enni meni putkeen, mutta palasi takaisin). B-agilityradalta kieltäytyminen putkesta (täysin minun mokani!) ja a-agirata tuli hylätyksi, kun en saanut ohjattua Enniä kiertämään yhtä hyppyä.

Noh, eikai sitä aina voi voittaa ;) Ensi viikolla kun saan uudet työvuorolistani, niin alan katsoa seuraavia kisoja meille ja minun täytyy jatkossa keskittyä enemmän näihin putkeen lähettämisiin.

Enni 4v!

Hyvää syntymäpäivää Ennille! ❤

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Rallytokon alkeet

Aloittimme tänään Taikan kanssa rallytokon alkeiskurssin Koirakoulu Hirvee Harmikoira:ssa, Porissa.
Kurssis sisältää 4 kertaa ja takana on siis nyt vasta ensimmäinen kerta, mutta laji tuntuu nyt jo tosi hauskalta! Taikakin yllätti minut täysin ja näyttää selvästi osaavan esim. sivulle tulon edestä (jota olen opettanut sille muutaman kerran monta vuotta sitten) ja tänään se oppi tulemaan sivulle takaa kiertämällä tosi nopeasti.
Saas nähdä kuinka eteviksi Taikan kanssa oikein tullaa seuraavien kolmen kerran jälkeen ;)

torstai 5. maaliskuuta 2015

TÄITÄ

Sain tietää että täällä suunnalla on täitä koirissa liikkellä jo useampi viikko sitten ja sen jälkeen olen pelännyt, että ne tarttuvat meillekin ja niinhän sitten myös kävi... huomasin Ennissä mustia pieniä ötököitä maanantai illalla. Hyvän ystävän Googlen kanssa sitten pähkäilin, että mitä nämä ovat ja täin kuva vastasi huolestuttavan paljon ötökkää kädelläni.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille, koska ajatuskin nukkumaan menosta täisten koirien kanssa -ei onnistu! Eläinlääkäri sanoi, että kaapistani löytämäni Bayvantic olisi ihan toimiva lääke ja niimpä minä sitten heti puhelun jälkeen pistin myrkyt kaikkien koirien niskaan.

Nyt olen sitten pessyt koirien jokaisen pedin ja toisista vain päälliset, lelut, kaikki mahdolliset viltit, sohvan ja oman sängyn. Tänään vielä tamppasin matot ulkona ja ajattelin vielä varmuudeksi odottaa muutaman päivän, ennen kuin uskallan laittaa mitään puhdistettua takaisin koirien lähettyville.

Ennistä en ole onneksi enää löytänyt niitä musti ötököitä, mutta jotain valkoista hilseen näköistä vielä on ja pelkään, että ne ovat niitä täin munia. Toivottavasti ne munat ovat kuolleet, eikä sieltä enää tule uusia täitä. Vaikkakin tämän Bayvanticin pitäisi häätää niitä täitä niin, että uutta tartuntaa ei pitäisi ihan heti tulla.

Rupesin tässä miettimään, että onko suomen ilmasto tullut nyt niin lämpimäksi, että koirille saa näitä punkki/kirppu myrkkyjä laittaa ympäri vuoden? Joulukuussa poistin Ennistä punkin ja nyt nämä täit...