tiistai 9. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset kisat

Olimme sunnuntaina 7.12. Liedossa ATT:n kisoissa ja tuloksena kaksi virheetöntä rataa!
Ensimmäinen agilityrata meni täydellisesti ja tuloksenna 0, 1.sija ja LUVA! Toisessa agilityradassa Ennin väsymys alkoi painaa, kun oli aamusta asti ollut kisapaikalla ja tuloksena yliaikaa +00,97s.
Saavuimme tosiaan kisapaikalle jo ennen yhdeksää, kun olimme kaverin kanssa samalla kyydillä ja totta kai kaverin koira starttasi heti alussa ja Ennin radat alkoi vata iltapäivällä. Jatkossa ei taida kannattaa moista enää tehdä, kun selvästi liian raskasta koiralle tuo odottaminen.
Tässä vaiheessa vuotta voitaisiin kai katsoa hieman tätä kulunutta vuotta, tai lähinnä minun ja Ennin agilityssa kisa uramme alkua...
Iha käsittämätöntä, että ensin en meinannut uskaltaa lähteä lainkaan kisaamaan ja nyt se mitä olemme tässä puolessa vuodessa saavuttaneet.
Juhannuksena alkoi meidän kisauramme ja nyt takana on n. 32 starttia, jos en ihan väärin laskenut ja niistä on hylättyjä kahdeksan. Lokakuussa nousimme jo kakkosiin ja tällä hetkellä meillä on kakkosistakin jo kaksi LUVA:a.
Kyllä tuo liianpieneksi jäänyt puudelini on sitten niin mahtava!
Viime viikonloppuun olikin mahtava lopettaa tämän vuoden kisat ja suuntaamme innolla kohti tulevaa uutta kisavuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti