Suuntasimme tänään Ennin kanssa nyt sitten Poriin Wecan kisoihin
ensimmäistä kertaa kakkosluokassa ja molemmat radat valitettavasti hylättyinä. Ei jatkunut valitettavasti sama "voittoputki" eiliseltä.
Ensimmäinen rata meni puoleen väliin asti täydellisesti niin
koiran, kuin minunkin osalta, mutta sitten minä UNOHDIN miten rata jatkuukaan!
Keskityin niin kovasti siihen, että Enni menee kepit oikein ja sitten unohdin
itse kääntyä. Ja tietysti miettiessä että minne sitä sitten jatkaisi, niin Enni
kerkesi hyppäämään väärän esteen. Tietysti myös pienellä jännityksellä oli
osuutta, kun kerta kakkosissa oltiin.
Toinen rata meni sitten täydellisesti ja minäkin muistin
jopa radan kokonaan, mutta kolmanneksi viimeisen esteen kohdalla Ennin piti
kiertää puomin jälkeen hyppy takaa, mutta ohjasin ilmeisesti vähän
huolimattomasti ja Enni hyppäsikin hypyn edestä eli väärinpäin.
Noh, molemmat radat olivat onneksi täydellisiä muuten, Enni
haki kepit mahtavasti (enkä minä yrittänyt sohlata ja häiritä Ennin suoritusta)
ja osasi jopa mennä sokkoputkeen hienosti! Kyllä tuo pieni puudeli osaa vain
olla niin mahtava! Nyt suunnitelmissa olisi jäädä pienelle kisatauolle ja
yrittää saada hiottua omaa ohjaamista paremmaksi, mutta saas nähdä nyt. Hieman
polttelisi nyt hakea edes yksi tulos kakkosluokasta ja jäädä sitten vasta
tauolle…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti