lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannus ja Ennin ekat agilitykisat

Kävimme tänään Ennin kanssa Liedossa TSAU:n hallilla ensimmäisissä agilitykisoissa tuloksella: agilityrata hylättynä ja hyppyrata suoritettiin yhdellä kieltäytymisellä ja sijoituimme neljänsiksi!

Agilityrata meni pieleen hiukan yli puolessavälissä, kun yhdessä hypyssä missä Ennin olisi pitänyt hypätä pois minusta päin ja kiertää toinen siiveke takaisin minun luokseni, koira päättikin hypätä hypyn yli uudestaan minun luokseni. No, sen jälkeen varmaan itse reagoin asiaan niin, että koirakin alkoi tekemään omiaan. Toinen vastaava hyppy suoritettiin samalla tavalla (Enni hyppäsi edestakaisin) ja sitten keinulla Enni hyppäsi pois kesken kaiken. Ja ai niin, ehti se Enni käydä yhden ratatyöntekijän sylissäkin kesken matkan! Puomille olimme menossa, mutta yhtäkkiä Enni päätikin kääntyä ympäri ja hypätä radan vieressä istuvan pojan syliin…

Hyppyrata meni huomattavasti meiltä paremmin, Enni kieltäytyi vain kerran yhdestä putkesta ja en tiedä sitten johtuiko tuo ensimmäisenä olevan agilityradan tulos siitä, että Ennillä oli hieman liikaa virtaa ja kohelsi menemään, vai sitten omasta taidottomuudesta/huolimattomuudesta ohjauksessa. Harmi kun en älynnyt antaa puhelinta kaverille, että hän olisi kuvannut radan, toki se olisi ollut aika haasteellista, kun menimme radalle peräkanaa…


Mutta tyytyväinen olen päivään ja Enniin! Ensi viikolla pääsee taas treeneihin, kun juoksut ovat vihdoin selätetty tältä erää! Treenattavaa meillä onkin: kepit pitäisi opetella menemään ilman minun käsiohjausta ja näemmä nuo hypyt minusta poispäin ja sen jälkeen siivekkeen kiertäminen on meillä haaste ja keinu.



Ostin kisoista Ennille ja Taikalle merinovillafrotee takit, kun Taika tuntuu niin helposti palelevan ja Enni tarvitsi jotain lämmikettä agility suoritustensa jälkeen, kun varsinkin tänään oli todella kylmä ja sateinen päivä (mukana oli vain viilennystakki, jota ei jostain syystä tänä juhannuksena tarvittu). Takit ovat minusta ihanan malliset, kun ne tulevat hyvin takajalkojen päälle ja myös kaula pysyy lämpimänä. Uskon, että näitä takkeja tulee käytettyä Enninkin päällä myös muualla, kuin vain agilitykentillä. Toinen vaihtoehtona olisi ollut fleecemantteli, mutta se sai jäädä ostamatta sen sähköisyyden takia ja kun kumpikaan materiaali ei kuitenkaan suojaa tuulelta ja sateelta, niin sen päälle tulee kuitenkin laittaa pahoilla keleillä vielä sadetakki. 

Enni ja merinovillafrotee takki
Taika ja merinovillafrotee takki
Uudet merinovillafrotee takit

Juhannuksen kunniaksi pikainen piipahdus mökillä


Ai niin, kävimme Viivin kanssa Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry:n järjestämissä epävirallisissa agilitykilpailuissa keskiviikko iltana ja voi huhu! Viivillä on tainnut tulla Ennin juoksujen aikana agility kiintiö täyteen tältä erää (kolmet treenit, yhdet viralliset kisat ja yhdet epikset). Viivi oli jo viime viikolla treeneissä ns. taivaanrannan maalari, haahuili pitkin kenttää omien mieltymysten mukaan ja esteitä suoritti yksi kerrallaan pienen tauon aina pitäen välissä ja valitettavasti sama meno jatkui siis epiksissäkin. Kuun vaihteessa on varattu aika hierojalta, joka käy läpi kaikki koirani, saas nähdä löytyykö sieltä syy Viivin haluttomuuteen agilitya kohtaan, vai onko nyt vain kyse ns. kyllästymisestä…



Lisätty Ennistä muutama kuva Juhannuskisoista:
Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari



2 kommenttia:

  1. Heippa!
    Kiva blogi sinulla ja ihanat villat! :)

    Kiinnostuin noista merinovillatakeista, tosi hyvännäköiset! Ja kivasti suojaa suurimmat lihakset ja vielä kaulaakin. Takuttaako? Tai takkuaako sun koirat ylipäätään helposti? Onko niissä jotain jalkalenkkejä? Pysyykö hyvin vauhdissa päällä? :)

    T: Lelle ja puudelit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos! :)

      Meillä on noi merinovillatakit ollut vielä aika vähällä käytöllä ja enimmäkseen vain Taikan päällä ja Taikallahan on tosi lyhyt karva, eli en osaa vielä sanoa kuinka paljon takuttaa. Ei kyllä ole mitenkään sähköisen oloinen, että uskon että fleece (joka oli toisena vaihtoehtona myyjällä) takuttaa huomattavasti enemmän. Ja Ennin karva on todella helposti takkuuntuvaa, että se taitaa muutenkin mennä takkuun jo pelkästä ajatuksesta pukea takki päälle...
      Takista löytyy jalkalenkit ja mahan alta menee tarrakiinnitys. Meillä ainakin on pysynyt ihan hyvin päällä metsässäkin juostessa.

      Poista