sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Alkuvuoden kuulumisia...

Tosiaan vuosi se vaihtui jo aikoja sitten ja tässä sitä mennään vuosi 2013. Alkuvuosi on sujunut koirien kanssa ihan hyvin, mitään erikosita ei ole tapahtunut. Nyt meillä on juoksut, jotka tulivat ja yllättivät meidät tänä vuonna tulemalla minun laskelmieni mukaan hieman "etuajoissa" ja kerrankin kaikilla kolmella samaan aikaan! Mutta hyvähän tämä on, saa tämän kohnotusajan kokea nyt hyvissä ajoin ennen kevättä ja tosiaan kerralla, vaikka täällä meno on välillä niin hölmöä, että olen nyt ensimmäistä kertaa joutunut laittamaan Viivin ja Taikan välillä rauhottumaan eri huoneisiin.

Kirjoittelin tässä viime syksynä, kun kävin koirieni ja varsinkin Ennin kanssa koirakoulussa, kun oli pientä ongelmaa... No nyt on selvästi huomattavissa vielä vähän isompaa muutosta parempaan! Enni on sisällä vieläkin rauhallisemmin ja ulos lähdöstä on tullut taas vain helpompaa. Enni on myös ilmeisesti kasvanut hieman aikauisemmaksi, sillä eri temppujen opettaminen on nykyään huomattavasti helpompaa ja innolla nyt odotetaankin jos päästäisiin kesällä sitten jatkamaan viime kesällä aloitettua agilitya! Ilmoitin Ennin myös nyt huhtikuussa alkavalle arkitottelevaisuus kurssille, että saisin Ennin kanssa kahdestaan parannettua meidän suhdetta, kun se tuntuu täällä aina välillä jäävän vanhempien jalkoihin ja samalla olisi tarkoitus toivon mukaan myös itse oppia jotain koiran kouluttamisesta.

Innolla odottelen myös kevään ja kesän tulevia näyttelyitä, sillä olisi tarkoitus hommata Ennille lisää näyttelytuloksia. Toki meillä on hieman turkin kanssa ongelmaa, sillä mm niska karvat ovat aivan katki, hups! ja sitten joku hölmö yritti itse trimmata koiraansa leikaten selvästi vääristä paikoista liikaa... Noo onneksi tuo karva kasvaa suht nopeesti kuitenkin ja en sentään ole kaljuja kohtia vedellyt :D


Näillä sitä sitten mennään, kohti kevättä, vaikka talvessa siis ei ole pimeyden lisäksi mitään muuta huonoa :)

Enni iha ite.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti