Koirakoulussa

Minulla ja villakoirillani on nyt takana kolme viikkoa koirankoulutusta Virpi Niemen (Koirakoulu Lunatan) opastuksella ja päätin nyt hieman kertoa miten meillä on mennyt.

Suurin syy siihen, että päätin lähteä koirakouluun koirieni kanssa on meidän duracelipupu-Enni. Enni oli siis pentuna jo todella energinen ja oli kokoajan menossa, pissaili sisälle minkä kerkesi ja kiusasi yötäpäivää vanhempia koiria niin, että rupesin pitämään sitä jo pentuna häkissä öisin, että muut saivat nukkua. Ensimmäinen joulukin Ennistä kertoo paljon, kun se kerkesi ennen jouluaattoa, kaatamaan joulukuusen neljästi, varasti ja söi pipareita ja lopulta vielä kävi pissaamassa sänkyyni, jonne olin juuri vaihtanut puhtaat lakanat. No nyt Ennin ollessa 1½ vuotias, minulta rupesi huumori pikkuhiljaa loppumaan, uloslähtö oli yhtä kaaosta: Enni tärisi ja vinkui kokoajan ja vaikka kuinka yritin aina odottaa että se rauhottuisi, niin ei. Ruokailu oli myös yhtä pelleilyä, kun Enni ei kertakaikkiaan ”malttanut” syödä, otti vain silloin tällöin muutaman nappulan ja ruokakuppi ei tyhjentynyt koskaan. Lenkillä Ennillä oli myös ongelmana se, että se ei haistellut! Tiesin kyllä, että Enni katsoi minua melkein koko lenkin ajan, mutta koskaan en ajatellutkaan sen kielivän mistään ongelmasta. Myös Ennin jatkuva päin hyppiminen, perässäseuraaminen ja jumalaton riippuvaisuus minusta alkoi ahdistaa ja ärsyttää minua. Koira tuntui käyvän kokoajan jonkun asteisesti ylikierroksilla, eikä tämä tilanne ole helpottanut missään vaiheessa.

Koulutus aloitettiin jääkausi menetelmällä, eli en aluksi huomioinut koiria lainkaan. Ajatus tuntui ensin kauhealta, miten ihmeessä muistan ja pystyn olemaan huomioimatta omia koiriani ja miten ne siihen reagoi... No, huomioimattomuus onneksi sujui yllättävänkin helposti ja lisää jaksamista siihen sai siitä, että jo ensimmäisellä viikolla oli nähtävissä pientä muutosta parempaan suuntaan. Pientä takapakkia tuli myös, sillä rupesin ulkoiluttamaan koiria erikseen ja kerran ollessani Viivin ja Taikan kanssa ulkona äänitin mitä Enni teki yksinään...no, se ulvoi koko 21 minuuttia putkeen ja sellaisella äänellä, että koko rappukäytävä varmasti kuuli sen! Jatkoin kouluttamista siitä huolimatta ja pyytelin asiaa anteeksi rappukäytävässä naapureiltani ja kerroin että menossa on koulutus, joka toivon mukaan tehoaa jossain vaiheessa. Mutta Virpin lisäohjeiden ansiosta, Ennin eroahdistus huutaminen on jo aavistuksen helpottanut.

Koulutusta on nyt tosiaan takana se kolme viikkoa ja ero entiseen on huomattava, Ennikin on melkein kuin eri koira! Koirat ovat paljon rauhallisempia kotona, makaavat lattialla vaikka minä istun sohvalla ja katson telkkaria ja mikä hienointa, saan mennä ja tulla huoneesta toiseen ilman, että koiralauma juoksee kokoajan perässä. Ruoka-aikana kaikki koirat syövät omat ruokakuppinsa tyhjiksi ja lenkilläkin Enni menee jo jonkin verran nenä maassa haistellen. Mukavaa on myös huomata, että Ennin tarpeiden tekeminen sisälle on vähentynyt. Koirat rauhoittuvat myös nopeammin kun meille tulee vieraita ja on mukavaa ulkonakin pysähtyä välillä juttelemaan jonkun kanssa, kun koirat eivät ole heti hyppimässä päin, vaan seisovat rauhassa vieressä. Eron koirista on myös huomannut vieraat, jotka ovat käyneet kylässä!

Tottakai meillä Ennin kanssa on vielä paljon edessä, mm. uloslähtö rauhassa on edelleen välillä oma haasteensa ja tämän eroahdistuksen kanssa saa varmasti tehdä töitä vielä jonkin aikaa, että häviää kokonaan, mutta on tosiaan mahtavaa nähdä näin pienessä ajassa näin suuri muutos! Tästä on nyt sitten todella hyvä jatkaa hyvien neuvojen kanssa ja kun on nyt nähnyt, että toivoa totisesti vielä on ;)