Eli lonkat olivat B/A ja kyynärät 0/0 !
torstai 13. joulukuuta 2012
Ennin polvet ja lonkat
Vihdoin tulivat Ennin viralliset lonkka ja kyynärnivel lausunnot ja vieläpä niin mahtavilla tuloksilla!
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Enni terve
Kävimme Ennin kanssa Turussa Koira-Kissaklinikalla maanantaina virallisissa tutkimuksissa. Päätin tutkia koiran oikein kunnolla, niimpä silmien ja polvien lisäksi kuvattiin lonkat ja kyynärpäät.
Silmät peilattiin terveiksi, polvet olivat 0/0 ja lonkka- ja kyynärpääkuvat lähtivät sitten lausuttavaksi kennelliittoon, mutta eläinlääkärin mielestä niissä ei ollut mitään vikaa!
Saimme myös määräyksen eläinlääkäriltä, että lihotuskuurille! Enni on syönyt kokoikänsä tähän asti pentu ruokaa, koska on ollut niin laiha, nytkin maanantaina painoi vain 3,5kg. Niimpä siten kävin nyt ostamassa Ennille ruuaksi Golden Eaglen Power Formulaa -erittäin aktiivisille koirille tarkoitettua ruokaa, toivon mukaan sillä saadaan painoa nyt sitten lisää.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Bella kävi kylässä
Pitkästä aikaa Bella (Aigerillan Rebekka) kävi kylässä ja mukana oli myös Bellan "pikkusisko" Dana, joka on musta isovillakoira. Tapaaminen sujui tällä kertaa huomattavasti mukavammin kuin viimeksi, Viivi ei komentanut Bellaa oikeastaan yhtään. Vain Dana sai kuulla kommenuksia niin Bellalta kuin Viiviltäkin, kun oli niin kovin energinen ja olisi vain kokoajan halunnut leikkiä :P
Ja omat koirani olivat myös niin nätisti, makasivat välillä jopa omasta tahdostaan lattialla pedissään, vaikka minä, Bella ja hänen omistajansa istuttiin sohvalla! Ja välillä sitten kaikki minun ja kyläilevät koirat olivat sohvalla hyvässä sovussa.

Bella, Dana, Viivi, Enni ja Taika
Hih ja oli hauska huomata, miten Bellasta oli tullut entistä enemmän Viivin näköinen ja käyttäytyminenkin oli määrätyisä tilanteissa niin samankaltaista. Selvästi sisaruksista Enni on perinyt isältään geenit ja Bella äidiltään :D
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Koirakoulussa
Minulla
ja villakoirillani on nyt takana kolme viikkoa koirankoulutusta Virpi
Niemen (Koirakoulu Lunatan) opastuksella ja päätin
nyt hieman kertoa miten meillä on mennyt.
Suurin syy
siihen, että päätin lähteä koirakouluun koirieni kanssa on meidän
duracelipupu-Enni. Enni oli siis
pentuna jo todella energinen ja oli kokoajan menossa, pissaili
sisälle minkä kerkesi ja kiusasi yötäpäivää vanhempia koiria
niin, että rupesin pitämään sitä jo pentuna häkissä öisin,
että muut saivat nukkua. Ensimmäinen joulukin Ennistä kertoo
paljon, kun se kerkesi ennen jouluaattoa, kaatamaan joulukuusen
neljästi, varasti ja söi pipareita ja lopulta vielä kävi
pissaamassa sänkyyni, jonne olin juuri vaihtanut puhtaat lakanat. No
nyt Ennin ollessa 1½ vuotias, minulta rupesi huumori pikkuhiljaa
loppumaan, uloslähtö oli yhtä kaaosta: Enni tärisi ja vinkui
kokoajan ja vaikka kuinka yritin aina odottaa että se rauhottuisi,
niin ei. Ruokailu oli myös yhtä pelleilyä, kun Enni ei
kertakaikkiaan ”malttanut” syödä, otti vain silloin tällöin
muutaman nappulan ja ruokakuppi ei tyhjentynyt koskaan. Lenkillä
Ennillä oli myös ongelmana se, että se ei haistellut! Tiesin
kyllä, että Enni katsoi minua melkein koko lenkin ajan, mutta
koskaan en ajatellutkaan sen kielivän mistään ongelmasta. Myös
Ennin jatkuva päin hyppiminen, perässäseuraaminen ja jumalaton
riippuvaisuus minusta alkoi ahdistaa ja ärsyttää minua. Koira
tuntui käyvän kokoajan jonkun asteisesti ylikierroksilla, eikä
tämä tilanne ole helpottanut missään vaiheessa.
Koulutus
aloitettiin jääkausi menetelmällä, eli en aluksi huomioinut
koiria lainkaan. Ajatus tuntui ensin kauhealta, miten ihmeessä
muistan ja pystyn olemaan huomioimatta omia koiriani ja miten ne
siihen reagoi... No, huomioimattomuus onneksi sujui yllättävänkin
helposti ja lisää jaksamista siihen sai siitä, että jo
ensimmäisellä viikolla oli nähtävissä pientä muutosta parempaan
suuntaan. Pientä takapakkia tuli myös, sillä rupesin
ulkoiluttamaan koiria erikseen ja kerran ollessani Viivin ja Taikan
kanssa ulkona äänitin mitä Enni teki yksinään...no, se ulvoi
koko 21 minuuttia putkeen ja sellaisella äänellä, että koko
rappukäytävä varmasti kuuli sen! Jatkoin kouluttamista siitä
huolimatta ja pyytelin asiaa anteeksi rappukäytävässä
naapureiltani ja kerroin että menossa on koulutus, joka toivon
mukaan tehoaa jossain vaiheessa. Mutta Virpin lisäohjeiden ansiosta,
Ennin eroahdistus huutaminen on jo aavistuksen helpottanut.
Koulutusta
on nyt tosiaan takana se kolme viikkoa ja ero entiseen on huomattava,
Ennikin on melkein kuin eri koira! Koirat ovat paljon rauhallisempia
kotona, makaavat lattialla vaikka minä istun sohvalla ja katson
telkkaria ja mikä hienointa, saan mennä ja tulla huoneesta toiseen
ilman, että koiralauma juoksee kokoajan perässä. Ruoka-aikana
kaikki koirat syövät omat ruokakuppinsa tyhjiksi ja lenkilläkin
Enni menee jo jonkin verran nenä maassa haistellen. Mukavaa on myös
huomata, että Ennin tarpeiden tekeminen sisälle on vähentynyt.
Koirat rauhoittuvat myös nopeammin kun meille tulee vieraita ja on
mukavaa ulkonakin pysähtyä välillä juttelemaan jonkun kanssa, kun
koirat eivät ole heti hyppimässä päin, vaan seisovat rauhassa
vieressä. Eron koirista on myös huomannut vieraat, jotka ovat
käyneet kylässä!
Tottakai
meillä Ennin kanssa on vielä paljon edessä, mm. uloslähtö
rauhassa on edelleen välillä oma haasteensa ja tämän
eroahdistuksen kanssa saa varmasti tehdä töitä vielä jonkin
aikaa, että häviää kokonaan, mutta on tosiaan mahtavaa nähdä
näin pienessä ajassa näin suuri muutos! Tästä on nyt sitten
todella hyvä jatkaa hyvien neuvojen kanssa ja kun on nyt nähnyt,
että toivoa totisesti vielä on ;)
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kylässä Porissa
Kävimme tänään tyttöjen kanssa Porissa tapaamassa Viivin 2. pentueesta kahta urosta, jotka ovat samalla tietenkin myös Ennin veljiä. Koirat olivat tällä kertaa huomattavasti rauhallisempia, mitä olivat viimeksi ensimmäisellä tapaamisella ja Viivikään ei ärissyt suuremmin, vaikka tapasi pentunsa nyt ekan kerran näin puolentoista vuoden jälkeen aikuisina.
Aigerillan Rikhard "Aku", Aigerillan Rosanna "Enni", Aigerillan Romulus "Nipsu", Sinisimpukan Lapintaiga "Taika" ja Sinisimpukan Ulrika "Viivi"
Sisarukset: Aku, Enni ja Nipsu n. 1½ v
Oi että kun on kivaa, kun saa nähdä ja tavata kasvattejaan ja heidän omistajiaan, aina tulee niin kivalle tuulelle kun näkee että on saanut aikaiseksi kiva luonteisia koiria ja koirillekkin iha mukavaa varmasti tavata sukulaisiaan.
Ja siis kuulisin mielelläni myös muista kasvateistani! Valokuvia ja kuulumisia saa lähettä vaikka sähköpostilla ja jos vain on mahdollista niin tapaaminenkin olisi tosi mukavaa, vaikka joskus ihan suuremmalla porukalla ;)
lauantai 22. syyskuuta 2012
Turku RN 22.9.2012
Tänään Taika pääsi hoitoon melkein koko päiväksi sukulaisten luokse ja minä suuntasin Viivin ja Ennin kanssa Turun messukeskukseen, jossa oli ryhmänäyttelyt. Ja vaikka eilen illalla minulla olikin aika epätoivoiset fiilikset, niin pärjäsimme oikein hienosti: Viivi oli VSP ja Enni NUO/ERI1, SA PN3!
Tosiaan eilen pesun ja föönin jälkeen koirat näyttivät kyllä niin järkyttäviltä, että huhu! Molemmat olivat aivan kiharat ja asiaa ei helpottanut se, että tässä on jo useamman päivän satanut vettä ja välillä aika reippaastikkin. Mutta onneksi tänä aamuna Tuula sai trimmattua koiristani nätit, että pääsin niiden kanssa kehään :)

Viivi
Enni
Äiti ja Tytär
ROP Trucker's Quil Pri Que & VSP Sinisimpukan Ulrika
Ja todella iso kiitos Sannalle näistä mahtavista kuvista!!
maanantai 27. elokuuta 2012
Villakarvat takaisin kaupunkiin...
Olemme muuttamassa koiralauman kanssa takaisin kaupunkiin ja nyt ainakin joksikin aikaa kerrostalo elämä tulee takaisin. Noo, onneksi uuden asuntomme ympäristössä on hyvät lenkkeily mahdollisuudet, joita ei nyt niin paljon ole tämän hetkisessä asuinpaikassamme...
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Kääpiövillakoira!
Kävimme tänään Ennin kanssa Forssan koiranäyttelyissä. Ennin säkäksi mitattiin 30,5cm eli siirryimme nyt sitten virallisesti kääpiöiden puolelle. Kehässä enni sitten sai arvosanaksi ERI, JUK 3 !
Arvostelu: "Erinomaiset mittasuhteet, naisellinen pää, riittävän pitkä kuono. Alaleuka voisi olla "pidempi". Hyvä rakenne ikäisekseen. Hyvät kulmaukset. Liikkeet voisivat olla paremmat."
Tuomarina oli Pehar Tino, Kroatia

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Kaikilla pennuilla omat kodit!
Nyt on kaikki Viivin ja Waltterin pennut lähteneet maailmalle! Lopulta nyt sitten myös narttupentu sai lähteä Tampereelle.
Kotiimme on laskeutunut taas ihana rauhallinen hiljaisuus josta koiratin tuntuvat nauttivan, varsinkin Taika kun ei tarvitse enää juosta pentuja karkuun!
Kotiimme on laskeutunut taas ihana rauhallinen hiljaisuus josta koiratin tuntuvat nauttivan, varsinkin Taika kun ei tarvitse enää juosta pentuja karkuun!
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
ensimmäinen pentu omaan kotiin!
Aigerillan Verneri lähti tänään oman perheensä mukana omaan kotiinsa Alajärvelle!
Vielä siis Aigerillan Victor ja Aigerillan Vilperi ovat vailla rakastavaa ja omaa perhettään.
Narttupentu Aigerillan Veronika on vielä seurannassa jonka jälkeen päätän mitä hänen kanssaan teen...
Vielä siis Aigerillan Victor ja Aigerillan Vilperi ovat vailla rakastavaa ja omaa perhettään.
Narttupentu Aigerillan Veronika on vielä seurannassa jonka jälkeen päätän mitä hänen kanssaan teen...
torstai 31. toukokuuta 2012
V-pentue 8vkoa!
Oi, että kun aika on mennyt nopeasti, nyt jo Viivin ja Waltterin pennut ovat 8 viikon ikäisiä! Isoja pentuja ovat jo, kovin eloisia ja äänekkäitä :D
Aigerillan Verneri
Aigerillan Vilperi
Aigerillan Veronika
Aigerillan Victor
Kokopoppoo
Vielä olisi urospentuja vailla kotia! :)
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
"Suurikeskarimme" RaumaShowssa
Kävimme tänään Ennin kanssa Raumalla kaikkien rotujen koira näyttelyissä ja Enni oli nätti ja käyttäytyi todella hienosti ja olikin lopulta sitten ROPjunior. Innolla odotan sitä, että Enni täyttää sen 15kuukautta ja saan mittuuttaa sen ja siirtää sitten kääpiöihin.
Arvostelu: Erinomainen tyyppi. Oikeanlaiset mittasuhteet. Hieman pieni. Hieman lyhyet ja suorat olkavarret. Kapea rinta. Hännän kiinnitys voisi olla parempi. Liikkeet: kevyet, kapeat ja korkeat, steppaa edestä. Erinomainen luonne.

JUN ERI, JUK1, SA, PN3, ROPjunior
torstai 3. toukokuuta 2012
V-pentue
Viivin (Sinisimpukan Ulrika) ja Waltterin (Mary Saloon Manuel) pennut kasvavat kovaa vauhtia ja ovat todella reippaita 4 vkoisia söpöläisiä :)
Tässä vielä pennuista "seisotuskuvia":
Urospentuja olisi vielä vailla rakastavaa ja hyvää kotia!
Tässä vielä pennuista "seisotuskuvia":
Aigerillan Victor
Aigerillan Vilperi
Aigerillan Verneri
Aigerillan Veronika
Urospentuja olisi vielä vailla rakastavaa ja hyvää kotia!
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
R-pennuista kolme
Kävimme eilen Porissa Ennin ja Taikan kanssa tapaamassa Ennin kahta veljeä. Tapaaminen tuntui olevan koirien mielestä kovin mukavaa ja välillä leikittiin jopa niin rajusti että matot menivät rullalle :D
Aku, Enni, Taika ja Nipsu
maanantai 9. huhtikuuta 2012
maanantai 27. helmikuuta 2012
Pentuja
Viivi kävi tänään tiineysultrassa ja pentuja näkyi olevan tulossa!
Pentuja siis mahdollisesti tiedossa huhtikuussa noin vko 14
Pentueen emä: Viivi (Sinisimpukan Ulrika)
ja isä: Waltteri (Mary Saloon Manuel)
Pentueen sukutaulu
Pentuja siis mahdollisesti tiedossa huhtikuussa noin vko 14
Pentueen emä: Viivi (Sinisimpukan Ulrika)
ja isä: Waltteri (Mary Saloon Manuel)
Pentueen sukutaulu
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Santtu Turun KV näyttelyissä
Viivin ensimmäisestä pentueesta Aigerillan Aragorn "Santtu" oli tänään Turun KV näyttelyissä ensimmäistä kertaa kehässä ja sijoittui AVO EH, AVK 4
arvostelu: "Pieni mutta riittävän maskuuliininen uros. Hyväksyttävä kuono, hieman kapea leuka. Riittävä pigmentti. Hyvä kaula. Voisi olla tiukempi selästä. Riittävät kulmaukset, ei tosin täysin rinnakkaiset edestä. Tiiviit takajalan liikkeet ja hieman lyhyt askel edessä. Turkissa riittävä väri. (suomennettu)"

Aigerillan Aragorn "Santtu" /Kuva: Satu Koskinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)